Tieto lisää tuskaa

Maalämpöpäivä 29.3.2012
Menin suurin odotuksin maalämpöseminaariin. Luvassa oli aikamoinen joukko asiantuntijoita. Olihan siellä luennoitsija monipuolisesti eri aloilta, mutta oikeastaan vahvistusta tuli vain siihen, mitä olin aikaisemminkin kokenut: maalämpöä koskeva "tieto" on enemmän mielipiteitä kuin faktaa. Suurin hyöty seminaarista oli, että ymmärtää suhtautua kaikkeen faktana esitettyyn tietoon entistä epäluuloisemmin. Tässä tapauksessa tuskaa lisää siis epävarma tieto. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että siirtyminen öljylämmityksestä maalämpöön kannattaa.

Turun rakennusvalvonta näytti taas kyntensä, kun Anssi Koskiahde sanoi, että hänen mielestään yli kolmen kaivon systeemille pitäisi hakea toimenpideluvan sijasta oikein rakennuslupa. Toivottavasti se oli vitsi tai mies tulee järkiinsä. Kuvittelin, että toimenpidelupa on pienin murheista, mutta Turussa siitä voi tulla murheista suurin.

Ristiriitaista tietoa
Yllätyin kovasti, kun maalämpöpäivillä Golder Associates Oy:n geologi Teppo Arola kertoi vallan erilaista faktaa kallioperän lämpöominaisuuksista kuin v. 2009 ilmestynyt Suomen Ympäristökeskuksen julkaisema Ympäristöopas. Oppaan mukaan vuodenaikojen mukaan lämpötilaltaan vaihtelevan n. 15 m pintakerroksen alapuolella lämpötila nousee alaspäin mentäessä 0,5-1 astetta jokaista sataa metriä kohden. Arola puolestaan kertoi lämpötilan nousevan 2-3,5 astetta sataa mertriä kohden. Tässä on aika merkittävä ero, koska lämpökaivot ovat sentään suunnilleen 200 m syviä. Kysyin Arolalta syytä tähän eroon, mutta vastauksena oli epämääräistä muminaa jostain erikoistapauksesta tai virhetulkinnasta. En ruvennut satapäisen yleisön läsnä ollessa asiaa enempää tivaamaan, kun se ei varmaan siitä olisi selvemmäksi tullut.

Toinen hyvin epämääräinen juttu on lämpökaivojen etäisyys toisistaan. Suositus on 20 m, käytännössä tarjotaan 15 m ja tehdään vaikka 10 m. Kirjavaa on toiminta. Toiminnan kannalta olisi tietenkin tärkeää, että geoterminen energia riittää, eli maaperä ei jäähdy jäähtymistään, kun lämpöä pumpataan maan pinnalle. Kehitys taitaa mennä siihen suuntaan, että suunnittelu siirtyy suunnitteluun erikoistuneille yrityksille ja järjestelmätoimittajat tarjoavat tällaisen suunnitelman mukaan. Silloin tarjouksiakin on helpompi vertailla.

Mielenkiintoista tietoa
Pari mielenkiintoista ja minulle uutta juttua esitettiin seminaarissa. Poraustekniikka on todella kiinnostavaa monessakin mielessä. Olen pitkään ihmetellyt, miten pehmeän pintamaan osuudelle asennettava teräksinen suojaputki saadaan tiivistetyksi kallioreikään esimerkiksi kymmenen metrin syvyydessä. Jostain betonoinnista olen kuullut puhuttavan, mutta kuka sinne syvälle menee betonoimaan pientä putkea pitkin? Asia selvisi. Kun kallio tulee vastaan, porataan teräsputkea varten pari metriä reikää kiinteään kallioon. Sen jälkeen pora otetaan ylös ja putki asetetaan paikalleen. Betonointi tapahtuu siten, että reiän pohjalle pudotetaan pussi, jonka sisällä on jonkinlaista juotosbetonia ja pullo kovetinainetta. Sen jälkeen putkeen työnnetään mäntä, jota painetaan poralla niin, että pussin sisältö menee paineella putken ja kallion väliseen rakoon. Samalla kovetinpullo särkyy ja kovettuminen tapahtuu nopeasti. Sitten voidaankin jatkaa reiän poraamista kallioon.

Mielenkiintoinen on myös poravasara. Se toimii paineilmalla ja kulkee sitä mukaa alaspäin, kun reikää syntyy. Iskut osuvat siis välittömästi porakruunuun. Näin poran pitkän varren vaimennus ei syö vasaran tehoa, kuten tapahtuisi, jos vasaroitaisiin poran varren yläpäätä. Tässä on myös sellainen asia, jota maallikko ei helposti tule ajatelleeksi: kaivon täyttyessä vedellä 200 m:n syvyydessä on n. 20 bar painetta. Siksi poravasaran kompressorin pitää kehittää reilusti korkeampi paine, jotta vasara voisi toimia. Nykyään niistä irtoaa kuulemma 35 bar. Tällä tekniikalla reiän syvyyttä rajoittaa siis hydrostaattinen paine.

Poraustekniikan asiantuntijan, Jouni Salakarin mukaan käytännössä porareikä menee melko pystysuoraan n. 100 m:iin saakka, mutta sen jälkeen reikä alkaa yleensä taipua johonkin suuntaan. Kallioperän kerrostumat vaihtelevat kovuudeltaan ja muilta ominaisuuksiltaan ja ohjaavat kruunua siihen suuntaan, mihin se helpoimmin menee. Ääritapauksessa kruunu voi tulla kurkkimaan takaisin maan pinnalle, jos lähdetään poraamaan jollakin kulmalla.

Energia-avustukset
Turun kiinteistöliikelaitoksen Mika Palmroos vaikutti tolkun mieheltä. Hän esitti aika purevaa kritiikkiä sekä valtiovaltaa että maalämpöyrittäjiä kohtaan ja oli tavallisten ihmisten puolella. Energia-avustuksiin jaettava summa on pienentynyt kolmannekseen edellisvuodesta. Kadun mies ei oikein ymmärrä, että samaan aikaan kun ollaan uusiutuvien energianlähteiden kannalla, romutetaan kaikki sitä suuntausta edistävät järjestelmät. Öljy-yhtiöt taitavat voidella poliitikkoja ainakin yhtä tehokkaasti kuin muita kohteita. Viime vuonna Palmroos oli voinut jakaa rahaa myös maalämpöprojekteihin liittyviin patteriverkoston remontteihin, mutta tänä vuonna rahat eivät riitä lähellekään maksimaalisen 20 % avustuksen jakamiseen, joten hän voi jakaa rahaa vain varsinaisiin maalämpöjärjestelmän hankintoihin. Avustus jäänee 5-10 %:n tietämiin.